Arkistossa

Toissapäivänä käytin vuosilomapäivän ja menin Päivälehden arkistoon tekemään taustatyötä. Tavoitteena on hahmottaa tietyn 20-luvun ajanjakson henkeä ja tapahtumia lukemalla sen ajan Hesareita. Tietysti aika äkkiä muistui taas mieleen, että eihän yhdessä päivässä saa sulateltua mitenkään riittävästi tietoa. Mua kiinnosti kolmisen tiettyä kuukautta, ja niiden parissa tositutkija sais käytettyä viikkotolkulla aikaa. Se ei vaan nyt ole mahdollista.

Arkistossa voi lukea lehtiä koneelta tai sitten pyytää niitä sidottuina. Mä olen aina lukenut niitä sidottuja, jotta näen kaiken kerralla. Lehdet on sidottu broadsheet-Hesarin kokoisiksi, paksuiksi kirjoiksi, jotka on myös erinomaisen painavia. Ne on aika hauraita, joten pitää olla vähän varovainen.

Niitä samoja lehtiä on selaillut joku 20-luvulla elänyt ihminen, sellanen joka tietäis kaiken sen, mitä mä sieltä etsin. Tulee vähän sama fiilis kuin Kansallismuseossa kun tuijottaa jotain kivikautista purkkaa (pihkaa tms.), jossa on hampaanjäljet – aikaskaala on vaan isompi. Merkkejä entisajan ihmisistä.

Ajankohtaista tuolloin on näyttänyt olevan mm. Kiinan tilanne, lahkolaisjohtaja Maria Åkerblomin uusi karkureissu (todella elokuvamainen pako), raittiusetsivä Jäntin murha (dramaattisia käänteitä!), Charles Lindbergh ja eduskuntavaalit. Naimisiin menneitä, kuolleita, säätietoja, kolumneja. Poliisin tiedotuksia siitä, kuinka monta henkilöä on pidätetty kieltolakirikoksista parin viikon sisällä (n.  yhdeksänsataa; joukossa mm. yksityisetsivä!). Paljon leffamainoksia. Elokuvissa käynti oli suosittua ja teattereita oli tosi paljon.

Mielenkiintoisimpia mun mielestä on pikkuilmoitukset: asuntoa etsivät, työpaikkaa hakevat, kadonneet tavarat, myytävät asiat jne. Niissä tavoittaa parhaiten jotain tavallisen ihmisen elämästä. Asunto- ja työpaikkailmoituksia on todella paljon, etenkin sunnuntain lehdissä. Pieniä muutaman rivin ilmoituksia koko sivu täynnä. Huoneita annetaan vuokralle ja halutaan vuokrata, aika usein asuintoveriksi jonkun toisen kanssa. Tytöt, pojat, yksinpalvelijat, monttöörit, leipojattaret saa paikan. Työtä tai asuntoa hakevien nimimerkit painottaa rehellisyyttä, raittiutta, ahkeruutta ja myös oikeata puoluekantaa. Kätilöillä ja hierojilla on paljon vastaanottoja. Joskus annetaan myös lapsi hyvään kotiin maksua vastaan. Joku on hukannut lompakon, kepin, koruja, joku on löytänyt koiranpennun. Halutaan ostaa tai myydä ruokala, kampaamo, vene. Banaaneja, nappeja, radiumliinoja, saippuaa.

Kun lehtiä lukee useamman tunnin, siihen maailmaan jotenkin vajoaa, vähän kuin hyvään leffaan tai kirjaan. Vielä tätä kirjoittaessakin tulee se tunnelma, ja pidän siitä tosi paljon. Päivälehden arkisto on muuten avoinna kaikille. Senkään aukioloajat ei kuitenkaan suosi virka-aikana työskenteleviä. Tää ei ole arkistojen kohdalla poikkeuksellista. Uskoakseni on kyse resursseista – ymmärrettävää, mutta suuri sääli. Arkistot ja museot tarjoais todella mielenkiintoista tietoa vapaasti kaikille tutkittavaksi. Toivoisin, että niillä olis mahdollisuus tehdä sitä vielä laajemmin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s