Messuja ja vessapaperia

Eilen Kirjamessuilla osallistuin Suomen dekkariseuran järjestämään paneeliin, jossa pohdittiin, onko historiallinen dekkari tullut jäädäkseen. Oheinen kuva todistaa tapahtuneen!

messut

Vasemmalta oikealle Tapani Bagge, minä, Timo Sandberg, Indrek Hargla ja haastattelija Janne Mäkelä. Dekkariseuran ohjelma veti tosi paljon yleisöä, joka näytti vaihtuvan aika vähän, eli varmaankin dekkareiden ystäviä, jotka on järjestään kiinnostuneita aihetta koskevasta ohjelmasta. Kieltämättä hermostutti, olihan tää vasta mun toinen julkinen esiintyminen Höyhenen tiimoilta ja ensimmäinen näin iso, mutta kokemus olikin ihan miellyttävä. Yritin pitää lunttilaput huomaamattomana turvana ja muistaa pitää puhenopeuden ymmärrettävänä… Herrat oli kaikki konkareita mutta oikein mukavia vasta-alkajalle. Harmi vaan kun aikaa oli niin vähän. Olis ollut kiinnostavaa kuulla enemmän esim. kaikkien työtavoista ja historianäkemyksistä.

Esiintymisen lisäksi messujen ehdotonta huippua oli tavata kustantamon väkeä sekä vanhoja ja uusia kirjailijatovereita. Esim. esiintymisjännityksestä ja historiallisen romaanin taustatyön kiemuroista saattoi jutella tyyppien kanssa, jotka kantapään kautta on ne kokeneet. On onni ja turva (sitäkin ihmismassojen kaaoksessa välillä tarvittiin) olla mukana tuommoisessa porukassa.

Juuri messujen alla somessa levisi Suomen kuvalehden artikkeli Romaani sairastaa (lehden kansikuvana on kirja wc-paperitelineessä). Siinä käsitellään suomalaisen nykykirjallisuuden tilan epäkohtia. Viihdettä kirjoittavan esikoistekijän näkökulmasta artikkeli on tosi masentava. On todennäköistä, että johtotähtenä välillä välkähtelevä ajatus ”Olen ylittänyt julkaisukynnyksen, olen saavuttanut jotakin” onkin harhaa, ja oma tuotos on sittenkin joutavanpäiväistä harrastelijatusinaa. Viihdekirjallisuudelle annettava epä-älyllinen leima kaihertaa myös: viihteeltä pitäisi olla turvassa? Mulle viihdekirjallisuuden lukeminen itse asiassa tarkoittaa monesti turvaa erilaisilta vaatimuksilta ja haasteilta. Sellaisillekin on kyllä oma aikansa tässä maailmassa. Myös kommentti ”Kirjallisuus ei ole enää boheemiutta vaan työtä” ihmetytti mua. Koherentin kirjallisen kokonaisuuden luominen on käsittääkseni mitä suuremmassa määrin työtä. Tietoista suunnittelua, rakentamista, sommittelua, valitsemista. Inspiraatio on sitten kiva lisä. Riistääkö suunnitelmallisuus kirjallisuudelta jonkun olennaisen kimalteen? Korkeampien voimien armoitus onkin ihmiskätten työtä… Ja vielä kahdeksan ja neljän välillä tehtyä!

No juu, onhan noita ongelmia siellä isolla kentällä ja täällä pienelläkin. Omassa tekstissä on tällä hetkellä joku eksymisvaihe. En oikein tiedä, minne oon menossa, ja välillä turhauttaa. Luen uudelleen taustakirjallisuutta 20-luvusta, tuntuu että se on oikea asia just nyt. Jotkut Olavi Paavolaisen lauseet sai vallan herkistymään. Kirjamessusaaliina on lisäksi opus Sörkan rysäkeisareista, helsinkiläisen Karlssonin suvun vaiheista 1800-luvun lopulta 1960-luvulle, sekä kaunis ja mielenkiintoinen (ihan kuten aiheensa) tietokirja Belle Époquen kokoteista, 1900-luvun alun naisjulkkiksista.

Mukavaa vaikkakin jatkuvasti pimentyvää syksyä kaikille.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s