Villa Sarkia ranskalaisin viivoin

kuppi

Tähän mennessä olen esim.:

– kirjoittanut tekstiä
– kirjoittanut muistilappuja
– soittanut pianoa pimeässä
– sauvakävellyt Ohrasaarta ympäri
– selittänyt kouluvierailulla (ontuvasti), millaista on tehdä koko kuukausi sitä mitä haluaa
– tehnyt ruokaa, jota riittäis mahdollisimman pitkäksi aikaa (makaronilaatikkoa)
– jumpannut jumppavideon kanssa
– juonut teetä, vettä, punaviiniä
– tiskannut ja pessyt pyykkiä
– saanut kaksi hätäkirjelähetystä: jumppakuminauhan ja korvatulppia
– antanut vanhan leivän linnuille
– saanut palautetta
– vienyt hautausmaalle kynttilät tädille ja mummille
– nukkunut paremmin kuin muualla, edes kotona
– käyttänyt joka yö kuumavesipulloa ja joka päivä villasukkia, villapaitaa ja villahuopaa
– etsinyt tietoa
– katsonut Kuninkaan puheen syvältä sohvan uumenista
– askarrellut seinälle aanelosista ja muistilapuista juonilinjakaavion, joka näyttää monelta taajuuskäyrältä päällekkäin
– lukenut kolme romaania, yhden gradun, kaksi Fingerpori-albumia ja kaikenlaista taustamateriaalia
– käynyt viettämässä pikaisen joulun
– blokannut itseltäni somen ja sähköpostin suurimmaksi osaksi vuorokautta

Vielä pitäisi esim.:

– kirjoittaa loppuun tuo yks kohtaus, vaativimpia niistä
– miettiä lopun rakennetta, jos sille löytyis vaihtoehtoinen muoto
– yrittää syödä jääkaapista ruoat pois
– käydä tuossa hyvässä saunassa
– kävellä Ohrasaari ympäri rantapolkua pitkin
– palauttaa kirjaston kirjat ja nuotit
– pestä lakanat ja siivota huone.

Ylihuomenna on kannettava kamat ulos ja lähdettävä täältä.

Terveisiä Sysmästä

Kuudes päivä Villa Sarkiassa. Sysmä sijaitsee Päijänteen rannalla ja tänne ajeli Helsingistä parisen tuntia. Täällä on vähän päälle 4000 asukasta, ja kesäisin väkiluku paisuu kolminkertaiseksi, koska täällä on paljon kesäasukkaita.  (Olavi Virta on muuten syntyjään sysmäläinen!)

Otin eilen vähän kuvia sisältä ja ulkoa.

IMG_1917

Pihapuun orava.

IMG_1926

Elintoimintoja ylläpitävä keskus.

IMG_1927

Kirjastoni.

IMG_1954

Komentokeskusta.

IMG_1929

Kuumavesipullo, huovan ohella oleellinen selviytymistarvike yöaikaan.

IMG_1930

Kuntosali!

IMG_1932

Runo lainakuitissa.

IMG_1933

Salin pöytä.

IMG_1934

Runoja salin kirjahyllyssä.

IMG_1936

Sisäänkäynti etupihalta.

IMG_1937

Päijänne 6.12.2013

IMG_1939

Tästä tietää missä on.

IMG_1941

Päijännettä.

IMG_1943

Metsässä.

IMG_1945

Lintutornista kirkolle päin.

IMG_1946

Sysmän kirkko.