Villa Sarkia ranskalaisin viivoin

kuppi

Tähän mennessä olen esim.:

– kirjoittanut tekstiä
– kirjoittanut muistilappuja
– soittanut pianoa pimeässä
– sauvakävellyt Ohrasaarta ympäri
– selittänyt kouluvierailulla (ontuvasti), millaista on tehdä koko kuukausi sitä mitä haluaa
– tehnyt ruokaa, jota riittäis mahdollisimman pitkäksi aikaa (makaronilaatikkoa)
– jumpannut jumppavideon kanssa
– juonut teetä, vettä, punaviiniä
– tiskannut ja pessyt pyykkiä
– saanut kaksi hätäkirjelähetystä: jumppakuminauhan ja korvatulppia
– antanut vanhan leivän linnuille
– saanut palautetta
– vienyt hautausmaalle kynttilät tädille ja mummille
– nukkunut paremmin kuin muualla, edes kotona
– käyttänyt joka yö kuumavesipulloa ja joka päivä villasukkia, villapaitaa ja villahuopaa
– etsinyt tietoa
– katsonut Kuninkaan puheen syvältä sohvan uumenista
– askarrellut seinälle aanelosista ja muistilapuista juonilinjakaavion, joka näyttää monelta taajuuskäyrältä päällekkäin
– lukenut kolme romaania, yhden gradun, kaksi Fingerpori-albumia ja kaikenlaista taustamateriaalia
– käynyt viettämässä pikaisen joulun
– blokannut itseltäni somen ja sähköpostin suurimmaksi osaksi vuorokautta

Vielä pitäisi esim.:

– kirjoittaa loppuun tuo yks kohtaus, vaativimpia niistä
– miettiä lopun rakennetta, jos sille löytyis vaihtoehtoinen muoto
– yrittää syödä jääkaapista ruoat pois
– käydä tuossa hyvässä saunassa
– kävellä Ohrasaari ympäri rantapolkua pitkin
– palauttaa kirjaston kirjat ja nuotit
– pestä lakanat ja siivota huone.

Ylihuomenna on kannettava kamat ulos ja lähdettävä täältä.

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Villa Sarkia ranskalaisin viivoin

  1. Brages pressarkiv lienee tuttu? Kattava 1900-luvun alusta lukien. Eilisen HBL:n mukaan suljetaan viimeistään toukokuussa, koska rahoitus loppuu. Kannattaisko tsekata?

  2. Kiitos vinkistä! Suuri sääli, jos arkisto joutuu lopettamaan toimintansa. Voisikohan olla kävijämääristäkin kiinni. Ehkä arkistoja ei löydetä tai tiedetä niiden käyttömahdollisuuksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s