Kuminpuruja

Bloggaustauko onkin pitempi kuin muistinkaan… Terveisiä kesälomalta!

Sain Hatuntekijän kuoleman pois käsistä kesäkuussa. Kevät meni siis sen parissa. Lisäksi työtehtävien vaihtuminen päivätyössäni aiheutti aika paljon stressiä, ja millekään ylimääräiselle ei tuntunut jäävän aikaa. Viimeks istuin tämän saman pöydän ääressä kun tein Hatuntekijän tokavikaa oikolukua. Tässä on vielä kuminpurut muistutuksena siitä.

Tuntuu oudolta se, että mun osalta kirja on purkissa enkä voi siihen enää vaikuttaa vaan suunnittelen jo eteenpäin, mutta lukijoiden osalta se on vasta tulossa. Oon jo kauan sitten menettänyt kyvyn katsoa tekstiä objektiivisesti, joten jännitän aika paljon sitä, mitä kirjasta sanotaan. Mulla on joitakin arveluita siitä, millainen tämä teksti olis suhteessa edelliseen, mutta pitääkö ne paikkansa, en tiedä. Suurin toiveeni kuitenkin on, että sitä luettaisiin ja että joku saisi siitä sen, mitä sinne yritin panna. Yhtä suuri toive on, että olisin kehittynyt kirjoittajana.ratikassa

Mulla on tiedosto nimeltä ”kolmonen”, jonka oon luonut jo ajat sitten. Taitaa olla aika pitää sitä aktiivisemmin esillä. Tässä on vaan se, että voi tehdä ihan mitä vaan. Voi ajelehtia kaikkien ideoiden keskellä. Jossain vaiheessa on vaan pakko tarttua johonkin ja hylätä muut mahdollisuudet. Hmph.

Viime viikolla ajeltiin kierros museoratikalla (kuva ohessa). Siinä on umpivaunu ja sen perässä avovaunu. Ne oli 20-luvullakin käytössä. Kannattaa käydä! Muissa suunnitelmissa on Kotkan Merimuseo, Suomenlinnan Tullimuseo ja Turun Apteekkimuseo. Kirjan ilmestymiseen ei ole enää kuin ehkä viikkoja, ja syksyllä on kaikkea siihen liittyvää hauskaa luvassa. Mieluisaa kesänjatkoa kaikille!

 

Mainokset

Painajaista parempi

Melkoinen tää viikko, joka nyt vetelee viimeisiään!

Ensimmäiset kritiikit Höyhenestä ilmestyi. Blogista löytyy nyt oma sivu niille, tuossa ylhäällä on linkki. Viime viikolla tehty haastattelu julkaistiin myös. Tiesin odottaa tuota Hesarin kritiikkiä, ja heräsin tiistaiaamuna viiden maissa lukemaan nettilehteä suoraan sellaisesta painajaisesta, jossa arvio oli ihan kauhean huono. Siksi ehkä aluksi tarrauduin niin kovasti moitteisiin, vaikka nyttemmin mulla on siitä oikein hyvä fiilis. Haastattelun johdosta sain hämmentävän paljon huomiota, onneksi oikein positiivista sellaista, ja havaitsin, että mulla on vaikeuksia suhtautua siihen, että olen niin näkyvästi esillä lehdessä. Se tuntui aika absurdilta. Yhäkin.

Kuva

Keskiviikkona juhlittiin kirjanjulkkareita pääosin kaveriporukalla, mukana myös perhettä ja kustantajan edustajia. En ole ikinä saanut niin paljon niin ihania kukkia. Ja suklaata ja lahjakortteja ja shampanjaa! Ihmisten tuki ja kannustus kyllä tekee tästä ainutlaatuista. Aiemmin samana päivänä kuulin myös sen, että Höyhenestä on tulossa toinen painos. Se tieto oli mulle tosi iso juttu. Kirjaa halutaan ja siitä ollaan kiinnostuneita! Ihan mahtavaa, eikä voi olla muuta kuin iloinen. Kiitos kaikki lukijat siellä! :)

Perjantaina olin Nuoren Voiman Liiton järjestämässä Tervetuloa kirjailijaksi! -tilaisuudessa. Siellä käsiteltiin mm. kirjailijan työtä, apurahoja ja suhdetta kustantajiin.  Mainiota, että tuollaisia järjestetään ihan maksutta! Tosi hyödyllistä asiaa liittyen esim. apurahahakemuksiin ja erityisesti toisen kirjan kirjoittamiseen, joka on mulla jokseenkin ajankohtaista. Tarpeellista oli myös todellisuuteen palauttelu siitä, miten esikoiskirjailijan asema eroaa uudelleen julkaisevista: huomiota tulee nyt todennäköisesti enemmän kuin koskaan toiste. Piti siitä tai ei, niin se on aika ainutkertaista.

Eilen lauantaina sain olla kaasona ystäväni häissä. Kirjahäsellyksen keskellä on ollut mukavaa keskittyä jonkun toisen isoihin juttuihin. Häät oli hienot ja hääpari onnellinen. Näiden viikon viimeisten juhlien jälkeen on syytä palata ruotuun. Se tarkoittaa mm. vesijumppaa huomenna klo 7.00.

P.S. Jos haluat nähdä charleston-tanssia mainiolla asenteella ja näyttävästi esitettynä, muista Midnight Follies -tanssiryhmä! Julkkareissa nähtiin heidätkin.

Vastassa

Viime viikkoina on vallinnut kummallinen, rauhallinen odotus kaikkien tiukkojen aikataulujen jälkeen (ja koko joukko kaikkea kirjoittamiseen liittymätöntä tekemistä). Hermostus tavoitti mut oikeastaan vasta eilen, kun ihan toisessa yhteydessä puhuttiin päivämääristä ja tajusin, että kirjan pitäisi tulla painosta ensi viikolla.

Kirjan vastaanotto hermostuttaa mua. Negatiivisen arvioinnin pelko ei liene tässä tilanteessa harvinainen, tuskin täysin turhakaan. Eihän kirjoittaa voi antamatta jotain itsestään, ja se osa sitten dissektoidaan. Kenties jopa minusta ihmisenä päätellään jotain kirjan perusteella. Muutakaan vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole kuin seistä sanojen takana. Sen sijaan se, mikä mua pelottaa on, ettei mitään vastaanottoa tulekaan. Että kirja jää roikkumaan jonnekin tyhjyyteen yksinään eikä tavoita ketään. Se olis vastoin sen olemassaolon tarkoitusta.

Koetuksen lähestyessä tutkitaan perinteisesti enteitä. Olen analysoinut kirjan merkitystä mahdollisille lukijoille ja kustantajalle tulkitsemalla ahkerasti kaikenlaista eteen tulevaa. Selannut kirjastojen tietokannoista, montako kappaletta on tilattu tai jopa varattu. Etsinyt kirjabloggareiden mainintoja. Vertaillut muita kritiikkejä ajatukseen siitä, millainen mun kirjasta tehty kritiikki voisi olla. Jokainen “Odotan että pääsen lukemaan sun kirjan” lämmittää tietenkin sydäntä mutta myös kasaa kiviä hartioille. Pelkään, että tuotan pettymyksen.

Tämäkin vaihe tätä prosessia on lievästä ahdingosta huolimatta mielenkiintoinen. Tarkkailen itseäni kuin koekaniinia. Ahdistusta ilmaisen pääasiassa sisäisellä tytinällä ja vaipumalla silloin tällöin dramaattiseen mietteliäisyyteen. Jos kirjailijaksi haluaa, tämä vaihe on aina edessä, joka kerta. Yhtään painajaista en ole tainnut vielä nähdä!

Odottelun lisäksi ajattelin mm. suunnitella pieniä julkkareita sekä kokoilla kasaan niitä lauseita ja tajunnanvirtasia, joista saattaisi elohopeamaisesti vetäytyä kasaan Osa 2. Tästä lisää myöhemmin.